Tunnustan,
että mun näkemys Brasiliasta on vähän värittynyt. Monellakin tapaa.
Brasiliahan
on osaltaan ihan valtavan rikas maa. Sitä kun sandaalit sannassa tallaa
menemään jossain turistien suosimassa biitsikohteessa tästäkin vajaan
viidenkymmenen kilometrin päässä, on ihan paratiisissa. Kookosvettä saa melkein
ilmaiseksi ja drinksut rantabulevardillakin on suomalaisen kukkarolle kuin
maitoa joisi.
Samat
sandaalit kun lykkää jonkun slummin mutaliejuun, ollaan jo sen rantakuplan
tuolla puolen. Etenkin täällä pohjoisen köyhemmissä oloissa.
Koska
en asu eurooppalaistyylisessä Etelä-Brasiliassa, mun maailma värittyy näiden
olosuhteiden ansiosta aika voimakkaasti ja helposti yleistän omassa päässä
tämän köyhän koillisen ainoaksi totuudeksi koko maasta.
Se,
mitä minä näen on vain osa, vaikka toisaalta se on näiden ihmisten koko totuus
täällä. Minun silmissä koko 200 miljoonan ihmisen Brasilia on hullua
liikennettä, tainnuttavaa kuumuutta, sekavaa murretta, läpitunkevaa köyhyyttä
ja kaikkeen vaikuttavaa isättömyyttä.
Tiedän
ja tunnustan, että ei se niin ole koko maassa. Tämä maa on kutakuinkin Euroopan
kokoinen muutenkin, ei jossain Rovaniemellä homma toimi samoin kuin Madridissa,
eikä täällä Recifessä niin kuin Riossa.
Silti
olen onnellinen, että minun kokemusta Brasiliasta saa värittää nimenomaan tämä
omituinen nordeste, koillisen köyhyys ja arkirealismi. Onnellinen siksi, että
en minä halunnut mitään rikasta lähiöelämää tai rantalomaa.
En ole täällä
sellaisia asioita varten sitten ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti