Natal

Minä istun sohvalla, joulupäivän iltana, levänneenä ja hyvinsyöneenä. Vieressä mentorikollega pelaa verkossa jotain ampumapeliä, josta en ymmärrä mitään. Minun huoneessa musiikkia kuuntelee se meidän mentoroitava, entinen lapsiprostituoitu (tämä on väärä nimitys muuten, kukaan lapsi ei ole prostituoitu. Ne on aina lapsenraiskauksia, lasten hyväksikäyttöjä, mitä vaan muuta, mutta ei sitä, että ne lapset kehoaan jotenkin vapaaehtoisesti toisille antaisivat), joka on koko päivän hihkunut, miten ihanaa hänestä on olla minun kodissa.

Näitä juhlapyhiään uhraa, katsoo haikeana kännykän ruudulta videopuhelun välityksellä kun elämänsä tärkeimmät pienet ihmiset avaa lahjojaan kaukana täältä ja on saatavilla täällä niille, jotka minua tarvitsee enemmän kuin ne kotona iloitsevat pienet. Ja sitten yksi tuollainen mentoroitava vaeltaa asunnossani ympäriinsä huokaillen, miten ihanaa hänellä on ja miten haluaa myös uudenvuoden täällä viettää, olla vielä yhden yön, syödä minun ruokia ja kulkea päivän yökkärissä, koska voi. Sanoo, että ei ole tällaista perhejoulua ollut hänellä moneen vuosiin. Että oma vessakin!

Tätä kirjoittaessa pyyhin kyyneleitä silmäkulmasta, koska minulla on myös ollut tosi hyvä joulu. Ei sellainen suomalainen jouluisa, mutta sellainen kodikas ja nyt kun kynttilät tässä neljänkymmenen asteen helteessä kahdesta tuulettimesta huolimatta lasipurkeissa pysyy liekissä ja olohuoneessa soi musiikki, jaan Yasminen fiilikset. Tämä on minun perheeni täällä, nämä ihmiset. Näille laitan ruokaa, vatkaan perunamuusia ja teen punaviinistä vähän fiinimpää kastiketta, avaan oveni juhlapyhinä ja arkenakin, huoneeni ja sen vessan, pesen lakanat ja sanon, että ei tarvitse pyyhettä suotta ottaa mukaan. Ja tämän haluan tehdä aina, vaikka se maksaa sen, että en ole kotona tai aina niin mukavasti lepäämässä jossain lomalla, mutta jos se orvolle avaa ovet kotiin ja saa sen onnellisena yönsä levollisena nukkumaan (”en ole koskaan nukkunut näin hyvin, sulla on ihana tyyny” – sen tyynyn sille jo omaksi annoin), olkoon se niin. Maksakoon se hinnan, mutta tuokoon hedelmää myös.

Eilen, aattoaamuna, Betaniassa meidän orpojen vauvoja sylissä heijatessa mietin, että en minä itse koskaan täällä jää maksajaksi, en häviä missään, mitään. Jos jostain luovun, aina saan jotain tilalle, hyvää.

Joulutunnelmissa

Jouluvalmistelut on varmaan itsekullakin täysillä käynnissä, leivotaan ja siivotaan ja etsitään lahjoja ja odotetaan sitä satumaista rauhaa ja hetkeä hengähtää kuusen valossa, hämärässä. 

Täällä en ole sitä fiilistä tavoittanut. Joulukuu on tosi kiireinen ja suurin osa meidän tiimistä on matkustanut koteihinsa vuodenvaihdetta juhlimaan. Me, jotka tänä vuonna päätettiin jäädä tänne, tai ne, jotka on Recifestä kotoisin, ollaan sitten pidetty hommaa liikkeessä senkin edestä. Nyt toki jouluksi vähän rauhoittuu ja välipäivät ollaan lomalla - toki meidän turva- ja lastenkoti ei lomaile, joten vauvat on hoidettava ja tytöille keksittävä aktiviteetteja koulujen ollessa kiinni, turvakodissa on jonkun nukuttava turvallisuussyistä ja ruokaostokset tehtävä.

Jouluna me pidetään basella jouluruokailu, jonka minä olen koordinoinut ja otan turvakodista Yasminen luokseni pariksi päiväksi myös joulun viettoon. 

Me täällä toistellaan päivittäin, että miten ollaan yhtä perhettä ja perhe sitä ja perhe tätä. Minä en aina sitä oikein tavoita, kun minussa ei virtaa sellaista brasilialaista verta, joka aina kaipaa kaikkia kutsua perheekseen ja jokaista paikkaa kodikseen. Ja näin joulun aikaan mietin sitäkin, että ne oikeat ystävyydet ja "perheenjäsenet" erottuu kyllä niistä, jotka vain sitä tarkoittamatta hokevat. 

Mutta minulla on yksi ystävä, joka on lähtenyt kaduilta prostitituutiosta muutama vuosi sitten ja hän oli meillä basella keittiössä töissäkin ja me tavataan säännöllisesti, vaikka nyt hän asuu matkan päässä. Hän aina kertoo, että puolestani rukoilee ja lähettää rohkaisuviestejä viikoittain. 

Kuultuaan, että olen täällä joulun, tämä ystävä laittoi viestin kysyen huolestuneena, vietänkö joulun yksin. Hän kertoi, että olivat äitinsä ja siskonsa kanssa sitä mieltä, että olen ehdottoman tervetullut viettämään joulua heille, jos vain tahdon. 

Luin hänen viestiään liikuttuneena. Kukaan mun tiimistä ei kutsunut minua jouluksi kotiinsa, mutta tämä upea nainen, johon olen tutustunut kadulla hänen vielä siellä työskennellessään, on aidosti valmis avamaan ovet perhejouluunsa, jottei minun tarvitsisi olla yksin. Oh my heart. 

"The first Christmas was pretty simple. It's okay if yours is too.", luin jostain ja nyökkäsin.