Eilen illalla oltiin taas kadulla. Me hypätään autoon
ja suunnistetaan tämän kaupungin tunnetuimmalle katusuoralle, jossa naiset ja
miehet, välillä ihan lapsetkin, seisoo omilla tutuilla paikoillaan odottamassa
ostajaa.
Viime viikkoina siellä on ollut surullisen paljon
uusia kasvoja, yhä nuorempia, jotka valehtelevat ikänsä, että saisi siellä
laillisesti olla. Oli yksi 12-vuotias, joka ensimmäistä iltaa siellä
kadunvarressa seisoi, pienissä vaatteissaan pelosta väristen.
Eilen mietin niitä minun ystäviä siellä, upeita naisia
ja miehiä, jotka kuka mistäkin syystä siellä korkokengissään seisoo, pää
pystyssä kuin vakuuttaakseen, että minä pystyn tähän, en anna pelolle tai
ahdistukselle valtaa.
Sitten lähellä näkee ne huumeista sumeat silmät,
kuulee ne tarinat, mitkä siihen on ajaneet ja jakaa ne kyyneleet, mitä vähän
peitellen ja meikkiä varjellen kerta toisensa jälkeen valuu.
Eilen mietin, miten vahvoja moni heistä on. Nousta
ilta toisensa jälkeen ventovieraan autoon, tehdä rahasta asioita, joita ei
tekisi edes rakkaudesta, suostua ja olla kauppatavaraa. Kävellä edestakaisin
kadulla kun joku tekee ostopäätöstä, joskus juosta asetta pakoon, joskus tulla
ryöstetyksi, olla esine tai väline tai mitä kenellekin. Miten voisi olla
jälkiä jättämättä se?
"Ei tämä ole ihmisen elämää", sanoi minulle
yksi nainen joka on ollut siellä pitkään. Katsoi silmiin ja jatkoi, "jos
tietäisit, et kestäisi".
Ystävänsä näytti meille kuvia kadulla työskenneellestä
serkustaan, joka oli kaksi viikkoa kateissa. Löytyi lopulta, paloiteltuna. Ne
kuvat oli niin rumia, että oksetti pitkään, tuli uniin.
Meidän yhden katuystävän aviomies istuu poikansa
kanssa autossa kadulla, vastapäätä. On huolehtimassa, että ei satu mitään.
Siellä istuu, ilta toisensa jälkeen, kun vaimonsa on töissä, odottamassa
ottajaa, tuomassa rahaa kotiin, leipää pöytään.
"Ei tämä ole ihmisen elämää", eikä pidäkään
olla.
Niihin silmiin me katsotaan, puhutaan hyvää, kerrotaan
ihmisarvosta, identiteetistä, mahdollisuudesta muutokseen, nähdään solmut ja
oiotaan niitä, valetaan toivoa toisenlaisesta elämästä ja luvataan käsi kädessä
sitä matkaa kulkea.
Että olisi ihmisen elämää, hyvää.