Ihmisen elämää

Eilen illalla oltiin taas kadulla. Me hypätään autoon ja suunnistetaan tämän kaupungin tunnetuimmalle katusuoralle, jossa naiset ja miehet, välillä ihan lapsetkin, seisoo omilla tutuilla paikoillaan odottamassa ostajaa. 

Viime viikkoina siellä on ollut surullisen paljon uusia kasvoja, yhä nuorempia, jotka valehtelevat ikänsä, että saisi siellä laillisesti olla. Oli yksi 12-vuotias, joka ensimmäistä iltaa siellä kadunvarressa seisoi, pienissä vaatteissaan pelosta väristen. 

Eilen mietin niitä minun ystäviä siellä, upeita naisia ja miehiä, jotka kuka mistäkin syystä siellä korkokengissään seisoo, pää pystyssä kuin vakuuttaakseen, että minä pystyn tähän, en anna pelolle tai ahdistukselle valtaa.

Sitten lähellä näkee ne huumeista sumeat silmät, kuulee ne tarinat, mitkä siihen on ajaneet ja jakaa ne kyyneleet, mitä vähän peitellen ja meikkiä varjellen kerta toisensa jälkeen valuu.

Eilen mietin, miten vahvoja moni heistä on. Nousta ilta toisensa jälkeen ventovieraan autoon, tehdä rahasta asioita, joita ei tekisi edes rakkaudesta, suostua ja olla kauppatavaraa. Kävellä edestakaisin kadulla kun joku tekee ostopäätöstä, joskus juosta asetta pakoon, joskus tulla ryöstetyksi, olla esine tai väline tai mitä kenellekin.  Miten voisi olla jälkiä jättämättä se? 

"Ei tämä ole ihmisen elämää", sanoi minulle yksi nainen joka on ollut siellä pitkään. Katsoi silmiin ja jatkoi, "jos tietäisit, et kestäisi". 

Ystävänsä näytti meille kuvia kadulla työskenneellestä serkustaan, joka oli kaksi viikkoa kateissa. Löytyi lopulta, paloiteltuna. Ne kuvat oli niin rumia, että oksetti pitkään, tuli uniin. 

Meidän yhden katuystävän aviomies istuu poikansa kanssa autossa kadulla, vastapäätä. On huolehtimassa, että ei satu mitään. Siellä istuu, ilta toisensa jälkeen, kun vaimonsa on töissä, odottamassa ottajaa, tuomassa rahaa kotiin, leipää pöytään. 

"Ei tämä ole ihmisen elämää", eikä pidäkään olla. 

Niihin silmiin me katsotaan, puhutaan hyvää, kerrotaan ihmisarvosta, identiteetistä, mahdollisuudesta muutokseen, nähdään solmut ja oiotaan niitä, valetaan toivoa toisenlaisesta elämästä ja luvataan käsi kädessä sitä matkaa kulkea. 

Että olisi ihmisen elämää, hyvää.