Liquid love

On ollut muutamia hetkiä, mitkä on osuneet jonnekin syvälle ja jättäneet jälkiä toivottavasti loppuelämäksi. Niitä on ollut laidasta laitaan, mutta kaikissa on ollut jotain samaa, yhdistävää, nimittäin liquid love. Se on mun sana sille, kun tuntuu, että itsestä tippuu melkein kuin hunajan lailla jotain sellaista rakkautta, mikä ei ole minusta lähtöisin, mutta joka valtaa niissä hetkissä ja on tunne siitä, että saa olla jostain niin paljon isommasta osallinen. On osallinen siitä liquid lovesta, jonka saan välittää ja viedä perille taivaan terveiset, joille ei ole edes sanoja.

Ennen pääsiäistä pidettiin Father’s Love Banquet. Hieno nimi, mutta käytännössä se on yhdessä hotellissa järjestettävä illallinen prostituoiduille. Sinne ne tulee, naiset ja miehet korkeissa koroissaan ja pienissä hameissaan suoraan kadulta kauppaa käymästä Isän pöytään. Ne on aina hienoja hetkiä ja siellä puhutaan suoraan, kerrotaan, mitä vaihtoehtoja on, itketään (miksi nykyään aina puhun itkemisestä – ehkä se on vaan pinnalla ollut viime aikoina?) ja rukoillaan, jaetaan elämää ja tarinoita. Ne tarinat muuten on aika pysäyttäviä. Niitä ei kuullut mun tavallisessa arjessa Suomessa koskaan, vaikka miten tein lastensuojelutyötä tai opettelin auttamaan kriiseissä. 

Illalliset on aina tosi spesiaaleja, ihan jo siksikin, että nämä naiset ja miehet ei sellaisiin usein pääse tai jos ne siellä hotellissa on aiemmin käyneet, se ei koskaan ole ollut heitä varten, niin että kukaan ei vaadi, ei pyydä, ei pakota mihinkään. Siellä me istutaan ja ollaan kuin mitkä tahansa kaverukset hyvän ruuan äärellä, nauretaan sattumuksille ja välillä pitää itsekin hämmästellä, miten hyvin viihtyy.

Pääsiäisen fiiliksissä haluttiin tällä kertaa pestä niiden naisten jalat. Jeesushan pesi opetuslasten jalat ja jos joku ei sitä historiaa ja sen merkitystä tunne, tässä pähkinänkuoriversio, joka sopii tänne sandaalimaahan myös oikein loistavasti. Jeesuksen aikaanhan kuljettiin sandaaleissa ja tiet oli mutaiset ja hiekkaiset ja mitä kaikkea. Taloihin ei marssittu likaisilla jaloilla, vaan yleensä oven vieressä oli vettä ja pyyhe ja palvelija odottamassa pesuvalmiudessa. Se oli vihoviimeisin homma, orjan duuni, pestä likaiset ja hikiset jalat. 

Sillä kuuluisalla viimeisellä aterialla Jeesus pesi opetuslastensa jalat, polvistui ja teki sen, minkä orjat yleensä. Nähkääs se oli vähän niin kuin Jeesuksen esimerkki palvelevasta johtajuudesta ja samalla tosi iso symbolinen juttu siitä, miten hän ei pese ainoastaan jalkoja vaan sydämestä asti. Joka tapauksessa, me haluttiin tämä tehdä niille, jotka meidän vieraiksi illallisille tuli ja sen kautta julistaa sitä, että halutaan palvella ja toisaalta myös symbolisesti pestä ”vanhat pölyt” pois ja kertoa, että aina on mahdollisuus uusiin askeliin, vanhat unohtaen ottaa uusi suunta.

Istuin pöydässä yhden miehen vieressä. Hän oli pukeutunut naiseksi ja kertoi tarinansa, jota en nyt tähän toista, mutta joka pääpiirteittäin meni niin, että hänen isänsä oli hyväksikäyttänyt häntä vuosia ja  lopulta hän ajatteli, että jos "muuttuisi" naiseksi, ehkä isä lopettaisi. Myöhemmin sen rikkinäisyyden saattelemana hän löysi sitten itsensä kadulta ja on siellä nyt joka ilta, ollut jo vuosia. 

Hän nousi mennäkseen eteen ja saadakseen jalkansa pestyä. Hän otti minua kädestä ja kysyi, menisinkö hänen mukanaan, ettei tarvitse mennä yksin. Menin. 

Itkin jo matkalla.

Se liquid love, mitä koin kun hänen jalkansa varovasti käsittämättömällä minusta löytymättömällä hellyydellä pesuvatiin laskin kuin julistaen vapauden ja uusien mahdollisuuksien alkua, ja se rakkaus, mikä siinä oli läsnä, ei ehkä unohdu koskaan. Tiesin, mitä Jeesus ajatteli, kun pesi opetuslastensa jalat. Tai minun. Ei välittänyt menneistä, ei tulevastakaan, ei askelista sivuun, eteen tai taakse, ei niistä teistä, mitä ne jalat oli kulkeneet tai mistä pölynsä keränneet, ei mistään muusta kuin siitä ihmisestä rajattomalla, pysäyttämättömällä ja vastustamattomalla rakkaudella. 

Se muuttaa syvästi. Muuttaa minut ja muuttaa hänet. Jättää jälkiä, joita muuten ei jätetä. Ei jätetä sanoilla, ei ennakkoluuloilla, ei tuomioilla, ei näennäisellä hyväksynnällä, tasa-arvopuheella, yhtään millään.

Itkettiin siinä hyvä tovi. Hän kiitti, sanoi että oli hienoin ilta pitkään aikaan. Minä kiitin, sanoin että oli hienoin ilta koskaan.

Myöhemmin ajettiin kotiin tämän miehen ohi. Siellä hän oli kadulla töissä. Näki minut auton ikkunassa, vaihtoi katseen ja hymyili. Tiesi, että on arvokkaampi kuin mitä ne kadut koskaan antaa ymmärtää, että on arvonsa enemmän. En usko, että meistä kumpikaan sitä koskaan unohtaa.