Että oppisin rakastamaan

Joku kysyi tässä taannoin, että onko mulla ollenkaan vapaa-aikaa, kun tuntuu että olen koko ajan jossain jutussa mukana. On ja ei ole.

Minä teen töitä vapaaehtoisesti, en saa palkkaa, työaikaa ei ole, kaikki riippuu ihan minusta. Olen tavallaan vapaa ihan kaikesta ja toisaalta vapaa ihan kaikkeen. Minun arjessa on vaan aikaa, ei töitä tai vapaa-aikaa erikseen, on elämä ja siinä monta palasta niin että yritän joka päivä mennä onnellisena nukkumaan. 

Mitä sitten teen? Viikottain yksilöohjaan viittä eri ihmistä, lifecoachaan, vedän pienryhmää, opetuslapseutan, vietän aikaa slummissa ihmisten kanssa neljään eri otteeseen, autan mun tiimin jäseniä järjestelmään aikansa paremmin, osallistun meidän rukoussetteihin, emännöin ja kutsun monia syömään mun kotiin, käyn kuntosalilla ja vedän treenejä meidän tiimin naisille, kirjoitan kirjaa, pidän tätä blogia, opiskelen portugalia, opetan englantia, teen opetusmateriaalia unelmien toteuttamisesta, mentoroin, autan meidän turvakodissa, hoidan vauvoja meidän lastenkodilla, ajan meidän autoja, lounastan basella, käyn kadulla kohtaamassa prostituoituja ja kodittomia, tanssin, luen oppiakseni uutta, nyt myös talovahdin ja hoidan yhtä koiraa. Lisäksi tietysti ruokaostokset, pyykinpesut ja tiskaamiset ja se ruuanlaitto. Olen viime aikoina joutunut sanomaan ei yksilöohjauksille ja salille hipsin ensitöikseni viimeistään aamuseiskalta, että ehdin kaiken.

Säikähdin itsekin kun luin tuota listaa. Kun oikeasti kipuilen sen kanssa, että en saa mitään aikaan ja vuodet vaan seuraa toisiaan ja pysähdyn aika ajoin miettimään, teenkö mitään olennaista ja mitä kaikkea haluaisin vielä elämässä tehdä ja saavuttaa. 

Ainakin päivät on täynnä, ja sydänkin. Ymmärrätte, miten Suomessa lomaillessa tulee helposti pitkä aika ja alkaa nopeasti kaipaamaan tänne takaisin. 

Mutta tiedättekö mikä on sitten lopulta kuitenkin kaikkein olennaisinta? Ei täysi kalenteri tai mitkään teot tai kiire tai aikaansaaminen. Vaan ihmiset. 

Ja se, että voisin näiden vuosien jälkeen sanoa, että kyllä, opin rakastamaan hyvin ja näkemään kultaa siellä, missä ennen näin vaan roskaa. That I learned to love the unloved. Ja että löysin Jeesuksen silmät kaikkialta, että niihin olen katsonut niin kaduilla kuin slummeissa, omien tiimikavereiden keskellä ja lähikaupan kassalla, ja että yhtälailla ne on omistani heijastuneet, toivoa tuoneet ja rakkautta välittäneet. Silloin olen tehnyt jotain oikein ja nämä toisiaan seuraavat päivät ja hetket ovat olleet kaiken vaivannäön arvoiset.