Mun sankarit

Tiistai-iltapäivisin meidän lähislummissa juodaan kahvit ja jutellaan, joskus luetaan tai kuunnellaan Raamattua, kaikki naiset eivät osaa lukea ja se vähän hankaloittaa sitä lukemispuolta ja sitten mietitään, mitä ne jutut voisi meidän elämän kannalta tarkoittaa. Minun tiimikaveri Larissa tekee uskomattoman hienoa työtä niiden naisten keskellä viikosta toiseen ja valmistaa yksinkertaisia opetushetkiä niin että kaikki pysyy mukana.

Siellä istuu mukana myös Dona Eliane, yli kuusikymppinen jo harmaantunut nainen, jonka silmät on välillä lujat ja ilmeettömät.

Nyt ne on kuitenkin alkaneet hymyillä kotonakin, niin että miehensä kysyi, että mitä te siellä oikein juttelette, kun olet kuin eri nainen. 

Istuin Elianen sohvalla viime viikolla ja kuulin sen koko tarinan niiden kovien silmien takana ja itkin lähtiessä niin kuin en pitkään aikaan. 

Seinällä oli iso juliste, jonka poikansa oli antanut kolme vuotta sitten äitienpäivälahjaksi, julisteessa on kaikista aikuisista Elianen lapista kuvia, myös lapsuusmuistoja ja pojan omat kasvot kymmeninä kuvina kuin kehyksenä. "Feliz Dia das Maes", siinä lukee isoin kirjaimin. Hyvä äitienpäivää. 

Kaksi kuukautta sen julisteen antamien jälkeen poikaa ammuttiin bussipysäkillä. Ensin luulivat, että se oli ollut ryöstö joka oli mennyt pieleen, mutta kävi ilmi, että se olikin ollut sekaannus. 

"Poikani hengestä maksettiin 500 realia (reilu 100 euroa)", äiti itki. 

Tämä 25-vuotias poika, jonka nimeä äitinsä ei pitkään halunnut lausua kivultaan, oli ollut odottamassa bussia kun tuntematon mies oli tullut tivaamaan, että oletko Laerte. Poika oli kertonut, että ei ole, vaan Pedro, ja toinen oli inttänyt, että ei kun olet ja asut tässä ja tässä osoitteessa. Poika oli kertonut, että olet erehtynyt henkilöstä ja oli kurottanut ottamaan henkkarinsa näyttääkseen, että nyt on kyseessä väärä ihminen, mutta mies oli ottanu aseen esiin ja ampunut tätä kasvoihin. Pedro oli yrittänyt pakoon ja mies oli ampunut tätä kahdesti selkään. 

Sairaalassa poika vielä hengitti. Oli siskoltaan kuiskaten pyytänyt, että viedään tämä juttu oikeuteen, se oli palkkamurha ja kohde väärä. 

Samana iltana hän menehtyi vammoihinsa. 

Eliane kertoi, että kahteen ja puoleen vuoteen hän ei nukkunut kunnolla. Valvoi yöt miettien miten tappaisi tappajan. Ensin suunnitteli murhaavansa hänet oikeussalissa, sitten jossain kadulla, kotona, autossa, missä vaan. Kertoi, että ei itkenut edes poikansa hautajaisissa, koska ei vihaltaan pystynyt. Kantoi sitä mukanaan kaikkialla, vanheni hetkessä, sairasteli, lakkasi puhumasta, sulkeutui ja oli vain varjo entisestä. 

Sitten alkoi käydä niissä tiistaihetkissä. 

Ja nyt ne silmät hymyilee. 

Koska sydän on muuttunut. Koska anteeksianto ja rakkaus, joka muuttaa. Koska ymmärrys, että ei se viha tee muuta kuin tapa sisältä ja kosto ei tuo poikaansa takaisin. Nyt näkee poikansa joskus unessa, koska on pystynyt taas nukkumaan kokonaisia öitä, saanut elämänsä takaisin ja vaikka suu välillä menee tiukaksi viivaksi, se heltyy kuitenkin nauruun enemmän kuin pitkään aikaan. 

Nämä äidit on mun sankareita. Niin rohkeita, että ihmetyttää. Sain rukoilla Elianen puolesta siinä pienessä kodissa viime viikolla ja sanoin, että se on mulle kunnia. Hän piti kädestäni kiinni ja kuiskasi, että ja minulle se, että olet täällä.