Tänään sitten heti aamun ensimmäisiksi uutisiksi tuli
tieto, että yksi meidän tytöistä - eli meidän lastenkodin entisistä asukkaista,
joka on täysi-ikäiseksi tultuaan muuttanut omilleen ilman minkäänlaista
jälkihuoltoa, koska sellaista ei täällä ole koko systeemissä olemassakaan, oli
kuollut huumeiden yliannostukseen.
Tällä nuorella naisella oli kaksi lasta, toinen vasta
kolmen kuukauden ikäinen tyttövauva. Me yritettiin auttaa kaikin keinoin,
tarjolla oli useaan otteeseen vieroitushoitoa ja kaikki tarvittava tuki
taloudellisesti ja henkisesti, mutta niin kuin usein käy, vastaus häneltä oli
joka kerta ei.
Viimeksi kuukausi sitten hän viestitti, että kyllä
tämä crack-koukku vielä voitetaan.
Ei voitettu.
Nämä uutiset aina lamauttaa. Siksi, että uhri on
meille tärkeä ja tämä neito oikeasti meidän ystävä, kaikilla täällä pidempään
olleilla on joku tarina hänestä kerrottavana. Minä laitoin välillä viestiä
Facebookissa, muistan hänet jo ensimmäisiltä reissuilta Brasiliaan vuonna 2014.
Ja siksikin tämä on aina niin surullista, että apua olisi ollut tarjolla, mutta
parhaimmatkaan aikomukset, ajatukset ja rukoukset sen taustalla ei aina riitä,
kun jokaisella on vapaus valita.
Nyt meillä on olemassa transition house juuri noille
tytöille, jotka muuttaa omilleen ja minä olen ollut siinä kehitystyössä mukana
ja me toivotaan, että tulevaisuudessa meillä on esittää malli, joka toimii.
Ettei kukaan jäisi omilleen tai hukkuisi tuohon huumehelvettiin, ihmiskauppaan
tai hyväksikäyttöön enää. Kaikkia ei voi pelastaa, eikä me siihen pyritäkään,
mutta meille yksikin on tärkeä, niin kuin tämä kahden lapsen 20-vuotias äiti,
joka meillä ollessaan parani yliluonnollisesti HIV:stä (lääkärit oli vähän
hämillään) ja sädehti elämää.
Oh my heart.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti