Carnaval

 

Takana näkyy ihmismassaa, jota riitti silmänkantamattomiin

Karnevaalien viimeinen päivä kaikuu täällä Recifessä. Meidän kaupunginosan kadut on olleet viimeiset neljä päivää aavemaisen tyhjät ja elonmerkkejä on kuulunut lähinnä ikkunoista raikuvan samban muodossa. Jokaisessa talossa on jonkinlaiset bileet olleet meneillään kutakuinkin kellon ympäri viime päivät. Suurin osa ihmisistä suuntaa kuitenkin Recifen keskustaan juhlimaan, siitä katujen autius.  Rion sambakarnevaaleista nämä Brasilian toiseksi suurimmat karnevaalit täällä koillisessa eroaa siten, että täällä ei ole mitään kulkueita, joita mennään katsomaan, vaan musiikkia ja konsertteja on joka paikassa. Lisäksi täällä Recifessä tanssitaan ja soitetaan paikallista frevoa samban lisäksi. 

Tästä kun ajaa kymmenen kilometriä keskustan suuntaan ja siitä jos jatkaa vielä vähän matkaa sisarkaupunki Olindaan, vastassa on kirjaimellisesti miljoonia ihmisiä. Täällä on melkein kuin meidän suomalainen örvellysvappu, mitä nyt yhteen kaupunkiin olisi pakkautunut koko Suomen kansa ja sitä juhlintaa kestäisi useamman päivän. 

Talot koristellaan tietysti asianmukaisesti

Karnevaaleissa on minulle monta puolta. On kulttuurin kauneutta; sambaa, värikkäitä kulkueita, sambakouluja, jotka ovat harjoitelleet vuoden päivät kulkeakseen kaduilla soittamassa ja tanssimassa ja lapista vanhuksiin kaikilla joku naamiaisasu päällä ja paljon naurua ja iloa. Brasiliaa leimaa vahva erottelu köyhien ja rikkaiden välillä ihan kaikkialla, mutta karnevaalit on jokaisen juhla, carnaval das ruas, katujen karnevaali. Sinne sekottuu iloisesti kaikki tanssivaan massaan taustoista riippumatta ja kaikki on kuin yhtä isoa brasilialaista perhettä. 

Sitten on se surullinen puoli, silmitön ihmiskauppa ja seksiorjuus, murhat, ryöstöt, raiskaukset, kun karnevaaleilla "on lupa" tehdä mitä haluaa. Näitä on paljon. Poliisit ei pääse paikalle ihmismassoista johtuen ja kadut ei iltaisin ole turvalliset tavallisestikaan ja nyt eivät sitäkään vähää. Minua etoo nähdä vanhempia miehiä kulkemassa karnevaaleilla käsi kädessä teini-ikäisten tyttöjen kanssa, jotka he ovat ostaneet juhlien ajaksi omakseen. Moni meidänkin kadulla työskentelevistä ystävistä kertoi, että karnevaalit ovat taloudellisesti kultakaivos, mutta henkisesti ja fyysisesti ihan järjetöntä piinaa. 

Pernambucon osavaltion karnevaaleilla näkyy myös eräänlaista rituaalitanssia, tässä Maracatu-tanssijoiden värikkäät varusteet

Minä olin eilen karnevaalihumun keskellä osana meidän tiimiä ja siellä kymmenien tuhansien kapealle kadulle ahtautuneessa joukossa, korvia koskevan rummutuksen ja torvensoiton ytimessä kun koko joukko innoistui tanssimaan sambaa vaikka tilaa ei ollut yhtään. En päässyt eteen enkä taakse puoleen tuntiin, oli pakko odottaa, että porukka rauhoittuu ja heiluttava mukana sen minkä pystyin. Minun oikealla puolella oli iso joukko paikallisesta sambaryhmästä, jotka maalasivat itseään ja muita mustalla öljymaalilla. Voitte kuvitella, miten kivasti se väri värjää myös vaatteet ja miten raikas olo on polttavan auringon, noroina valuvan hien ja öljyvärin yhdistelmä. 

 Päätin, että ensi vuonna pukeudun johonkin hauskaan asuun ja siihen mennessä opettelen tanssimaan sekä sambaa että frevoa, jotta voin edes jotenkin sulautua joukkoon. Samalla tiiminä halutaan paremmin olla tavoittamassa ihmisiä ja etenkin lapsia, jotka tämän juhlinnan aikana ja keskellä kärsivät eniten. Enkä nyt tarkoita sitä, kun vanhemmat juovat. Vaan sitä, kun vanhemmat myyvät.

Monien fiilisten juhlinta onneksi päättyy huomenna, tuhkakeskiviikkona ja arki palaa uomiinsa. Minä aloitan sambaopinnot asap.