Post-naistenpäivänä

Aina en tiedä, mitä uskallan kirjoittaa. Aina en tiedä, osaanko kuvata tätä arkea täältä oikein, oikeutta tehden. 

Joskus on vaikea rakastaa tätä maata. Aina välillä joku kysyy, että mikä on ollut haastavinta, enkä osaa vastata siihen muuta kuin että kaikki. Kaikki on niin erilaista, että en osaa edes nimetä vaikeinta juttua. Olisi paljon kirjoitettavaa kaikesta siitä, mutta se kuulostaa vaan valittamiselta helposti enkä sitä halua. 

Tuolla köyhien keskellä työskennellessä vaikeita on jatkuvan hyväksikäytön hyväksymisen ymmärtäminen. Se, että seksuaalinen hyväksikäyttö meidän slummien naisten keskellä on niin arkipäiväistä, että sitä ei pidetä vakavana ongelmana eikä sille tehdä mitään. Se vähän niin kuin kuuluu juttuun, yksikin sanoi. 

Yhtä uutisjuttua varten haastateltiin meidän slummien naisia taas ties monennettako kertaa ja kartoitettiin sitä, kuinka moni on kohdannut seksuaalista väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai ahdistelua nimenomaan slummissa, omiensa keskellä elämänsä aikana. Moni nainen kielsi kaiken, vähätteli eikä pitänyt kokemuksiaan minään. 

Eniten jäi mieleen minun ikäinen kuuden lapsen yksinhuoltajaäiti, joka sanoi, että ei ole ollut mitään koskaan. Sitten sivulauseessa jatkoi, että ainiin, paitsi se yksi tapahtuma. Kertoi sitten, miten hänet oli 12-vuotiaana vangittu tuntemiensa miesten toimesta, viety tuttuun metsään ja pidetty siellä seksiorjana kolmen kuukauden ajan. Hänet raiskattiin kolmesti päivässä. Yhdeksän kuukauden päästä siitä, vähän ennen kolmattatoista syntymäpäiväänsä, synnytti kehitysvammaisen tyttären, esikoisensa. Minä tunnen sen reilun parikymppisen neidon oikein hyvin. 

"Mutta ei mitään sen ihmeempää, tuo vaan", hän puisteli päätään kun sai tarinansa kerrottua. 

Minun piti kääntää pää pois ja purra huulta. Voitte arvata montako terapiakäyntiä, vammaistukea tai muuta apua hän tilanteeseensa sai. 

Siinä missä minä olen räjähtää raivosta nämä naiset hiljaisina tyytyvät osiinsa ja ajattelevat, että se nyt vaan kuuluu tähän juttuun. 

Että hyvää kansainvälisen naistenpäivän jälkeistä päivää. Meillä Suomessa voidaan puhua lasikattojen hajottamisesta ja ties mistä ja iloita naisista johtopenkeillä. Täällä nämä naistenpäivän aiheet on vähän erilaiset.