lauantai 25. helmikuuta 2017

All the feels

Täällä yhteen päivään voi mahtua monta tunnetta ja tapahtumaa, monesti mennään äärilaidasta toiseen ja tavallaan sitä sokeutuu näiden asioiden rankkuudelle, kun niitä tulee joka päivä jossain muodossa vastaan. 

Yhtenä aamuna slummimatkalla joku oli heittänyt roskakasan viereen ruumiin. Uhria oli ammuttu kasvoihin ja ruumis oli sytytetty palamaan, mutta vain alaraajat oli palaneet. Haju oli pistävä ja siihen kerääntyi paljon ihmisiä pällistelemään. Eniten näky kiehtoi lapsia, jotka käsittelivät tilannetta naureskelemalla ja vitsailemalla uhrista. Meidän koko tiimi kertoi myöhemmin, että vatsaa väänsi ja koko päivänä ei päässyt siitä näystä eroon. 

Saman päivän iltana juhlittiin meidän vuoden ikäistä lastenkotia. Oli kakkua ja naposteltavaa, iloista musiikkia ja tanssia. Lopuksi kaikki tytöt saivat kukin vuorollaan kertoa, mistä on kiitollinen. Meidän hoitajien ja koko porukan itkusta ei meinannut tulla loppua kun - välillä tosi hankalatkin - teinit kertoivat vuorotellen, miten elämä on muuttunut ja miten kiitollisia ovat siitä, että saavat nyt elää turvassa. 12-vuotias Jessica purskahti itsekin itkuun ja sai juuri ja juuri sanottua, että vielä vuosi sitten hän asui kadulla ja joutui myymään itseään pysyäkseen hengissä ja nyt hänellä on tällainen perhe. 

Samana iltana kaksi meidän lastenkodin tyttöä teki sovinnon. Viime lauantaina toinen jahtasi toista vielä puukolla ja vietiin sairaalaan rauhoittumaan. Psykiatria, psykologia tai psykiatrista sairaanhoitajaa ei kuitenkaan löytynyt, ja tyttö palautettiin meille. Nyt nämä kaksi halasivat toisiaan, puukkoa aiemmin pidellyt 17-vuotias sanoi, että oli rukoillut ja kokenut, että on vaihtoehtona pyytää anteeksi tai katkeroitua, eikä hän halunnut jälkimmäistä. Tämä on aika iso ihme. Jos tuntisitte tapaukset, ette uskoisi. En usko, että kaikelta draamalta jatkossakaan vältytään, mutta tämä on jo ihan tosi iso askel. 

Sitten sitä menee illalla nukkumaan eikä oikein tiedä, mitä ajatella. On niin monta fiilistä ja ajatusta ja ei aina itsekään meinaa uskoa, että tätä on se arki, mitä saan täällä elää. Ihan kaikkine väreineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti