En minä muuten jäisi

Tämä on taas niitä päiviä, kun haluaisi vaan katsella ruskakuvia Suomesta ja elää illuusiossa, että siellä on elämä kauniimpaa.

Tultiin slummista, jossa yksi teini-ikäinen ystäväni kutsui minut hetkeksi olohuoneeseensa istumaan. Juteltiin Brasiliasta ja minä ehdin kertomaan, miten rakastan tätä maata ja hän siihen kysymään, että mutta Henna miksi? Samaan hengenvetoon kertoi ystävästään, sieltä samasta slummista, joka oli tapettu kadulle muutama päivä sitten. Hän näytti kuvia, katsottiin uutislähetys nauhalta ja todettiin, että ihan hirveää. Sen 17-vuotiaan poikaystävä oli eron yhteydessä todennut, että kuolet jos jätät minut ja samana iltana tappoi lapsensa äidin yhden ravintolan eteen, ihan tässä lähellä, missä asun.

Että miten Henna voit rakastaa tätä maata ja tätä kansaa, kun tällaista tapahtuu, ystäväni tivasi.

Por que eu sei que Deus tem coisas melhores pra voces, e Ele ama voces tanto. O Brasil pode mudar, sanoin.

Koska tunnen Hänet, joka voi kaiken muuttaa, jolla on parempaa tällekin maalle. Jolla on toivo ja mahdollisuudet, yli meidän ymmärryksen. En minä muuten täällä olisi enkä tänne tämän keskelle jäisi.

Ystäväni piti minua kädestä ja sanoi, että tiedätkö, minä uskon samaan, minäkin haluan parempaa.

Nyökkäsin. Koska juuri siinä, siinä halussa nähdä erilainen maa tulevaisuudessa, slummienkin syvässä köyhyydessä, on muutoksen siemen.