Täällä on päiviä
ja on päiviä. Eilen oli hyvä päivä. Sellainen inspiroiva, minä pidin ekat
mentorointisetit mun opiskelijoille ja olin innoissani niiden innosta ja
itketin niitä kertomalla tositarinoita täältä, joiden erityisyyden aina itse
unohtaa mutta muiden reaktiot muistuttaa, että aika helmiä hetkiä täällä saa
elää.
Tänään vein
tiimejä slummiin, yhteen näistä meidän rähjäisimmistä paikoista. Olen ollut
kolme viikkoa pois pelistä sairastelujen vuoksi ja vähän pihalla siitä mitä
missäkin tapahtuu. Olin innoissani siitä, että vihdoin pääsen tapaamaan ihmisiä
ja näkemään, missä mennään ja mitä upeaa kenenkin elämässä on tapahtunut.
Sitten kuulin,
että yksi mun ystävä sieltä slummista oli tappanut toisen minun ystävän.
Piti hengitellä
hetki.
Nämä uutiset
kulkee mukana pitkin päivää ja palaa mieleen. Ja ne monet, monet hetket heidän
kodissa, aidot jutut ja itkut ja naurut, äitiyden haasteet, raskaudet,
kipuilut, onnistumiset...
Ja nyt tämä ystävä
on paossa poliiseja, lapsineen kai, omiensa ja sen ystävän. Meidän huoli on
suuri ja toki surukin ja hämmennys, että miten tässä näin kävi?
Opiskelijoille
vakuuttelin, että kyllä täällä oikeasti on hyviäkin uutisia välillä. Ja sitten
on näitä hulluja päiviä ja hetkiä, kun ei tiedä, mitä ajatella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti