Kolme vuotta tässä maassa

Eilen tuli kolme vuotta täyteen Brasiliassa. 

Mietin, että nämä on olleet ehkä elämäni haastavimmat ja samalla kauneimmat vuodet. Että jollain tavalla ne kulkee käsi kädessä, se kun arki vaatii venymään ja se, miten se kaikki palkitsee. 

Minä olen muuttunut. Meidän työ täällä on muuttunut. Ihmiset, joiden parissa tehdään töitä ovat muuttuneet. 

Olen opetellut uuden kielen, joka vieläkin välillä ärsyttävästi takkuaa ja haaveilen mahdollisuudesta ottaa portugalin tunteja. Kuitenkin vedän tapaamisia ja ryhmiä portugaliksi ja säälin niitä jotka sitä minun huonoa kieltä joutuu kuuntelemaan.

Olen oppinut ymmärtämään tätä brasilialaista kulttuuria, joka aluksi tuntui ihan hullulta ja edelleen ajoittain yllättää. Silti solahdan siihen oudon sujuvasti mukaan ja ymmärrän sitä, vaikken välttämättä käyttäydy sen mukaan. 

Olen ottanut riskejä ja elänyt palkatta ja ilman varmoja säännöllisiä tuloja niin että ruoka ei ole kertaakaan loppunut tai vuokra jäänyt maksamatta. Se on ihme ja joka päivä mietin, että samalla se on ihan hullua ja niin kaukana siltä kuuluisalta mukavuusalueelta, mutta välttämätöntä täällä eläessä. Nimittäin ne riskit ja uskossa tehdyt hypyt. 

Olen nähnyt ihmeitä ilman määrää. Lukemattomia. 

Olen itkenyt ja nauranut enemmän kuin Suomessa yhteensä varmaan koskaan. 

Ja ehkä parasta kaikessa, olen saanut elämääni sellaisia ihmisiä, joita en missään muualla olisi voinut löytää ja kohdata. On ne mutaisten ja alkeellisten slummien kodeista tai kaduilta tai meidän tiimin sisältä, tänne asti on pitänyt tulla heidät löytääkseen. Olen saanut myös uusia ystäviä, sellaisia, jotka tositilanteen tullen olisi valmiita laittamaan henkensä altiiksi muiden puolesta, minunkin.

Aika kiitollinen fiilis.