Itsenäisyyspäivän ikävää

Suomi juhlii 99-vuotista itsenäisyyttään tänään ja tällaisena ulkosuomalaisena tämä on jotenkin sellaista Suomi-ikävää lietsova päivä. Täältä kaukaa minun Suomi näyttää uskomattoman hyvinvoivalta, rikkaalta ja turvalliselta - unelmamaalta asua ja elää. 

Näin itsenäisyyspäivänä olen kiitollinen niistä miehistä ja naisista, jotka antoivat kaikkensa meidän vapauden eteen ja onnellinen niistä juurista, vaikka moni maksoi ison hinnan. Mummini ja siskonsa olivat evakossa ja kasvoivat orpoina siinä vapaudessa ja rakentuvassa Suomessa, josta me on saatu melkein itsestäänselvyytenä nauttia. 

Täällä maailman toisella puolella, jossa kadulla nukkuu äitejä vauvoineen, huumesodat on todellisuutta ja tasa-arvo sukuopuolien tai ihonvärien välillä kaikkea muuta kuin totta, kaipaa välillä kotimaata.

Nyt on ollut hullun kuuma. Recifessä on kutakuinkin kaksi vuodenaikaa. Se, jolloin on kuuma ja se, jolloin on hiton kuuma. Nyt on tuo jälkimmäinen alkamaisillaan ja olen ikävöinyt Suomen talvea ihan oikeasti, vaikka olen aina ollut kesäihminen viimeiseen asti. 

Kuumuus ei lopu missään. Ei sisällä, ei varjossa, ei yöllä. Katukivetys hohkaa kuumana vielä tunteja auringonlaskun jälkeen ja kiviseinään ei voi nojata niin että iho osuu siihen, yölläkään. Helle liimaa vaatteet ihoon ja tekee olon tukalaksi, välillä on vaikea hengittää, etenkin jos ei yhtään tuule. Eikä kesä ole vielä edes alkanut. Tammikuuta odotellessa ja sitä shokkia, mikä joululoman jälkeen iskee, kun pölähdän tropiikkiin Suomen talven jälkeen.

Tässä loputtomassa kesässä lasken päiviä siihen, kun pääsen unille viileään huoneeseen, oikean peiton alle tai istumaan kirjan kanssa takkatulen ääreen. Joulukalenterini näyttää, että enää 12 päivää kaikkeen tähän ja siitä olen iloinen. 

Samalla arki täällä rullaa. Kengättömät lapset rientää nälkäisinä minua vastaan, kun ajan slummiin. Niillä on monella samat vaipat ties monettako päivää jalassa ja hampaat mustina ja vaatteet likaisina ne hyppää syliin. Lastenkodin muksut odottaa oikeita koteja, isoimmat itsenäistymistä ja vauvat sylejä. Korruptio velloo joka puolella eikä sitä saada kitkettyä millään tasolla. Iltakävelyllä rannassa huumekauppa on näkyvää, keskustan kaduilla liima pitää lapset tuntemasta nälkää ja sumentaa ymmärrystä sen verran, että kauppatavaraksi joutumisen kivun saa turrutettua. Äidit myyvät lapsiaan raiskattaviksi, yhden ystäväni jo silloin kun hän oli 8-vuotias...

Tuntuu vähän väärältä, että saan juhlia sitä 99-vuotiasta maata ja tietää, että aina on turvallinen paikka, johon palata.