Oikeesti

Luin muutamia postauksia taaksepäin ja niissä toistuu suklaa, itku ja ärsytys.

Selvennykseksi: ei hätää.

A) En lohtusyö. Syön suklaata joskus siksi, että se nyt vaan kuuluu ihmisen elämään ulkomaillakin ja kämppiseni ruokavalio koostuu pääasiassa siitä ja muista periamerikkalaisista eineksistä, joten kiikutan sitä usein myös pyynnöstä. Suklaa täällä ei suomalaiseen makuun ole kovin kaksista, joten ei se mistään leivästä mene. Lisäksi syön brasilialaisella mittapuulla hyperterveellisesti, ne jaksaa sitä ihmetellä.

B) En itke koko ajan. Enkä edes välillä vaan ihan vaan silloin tällöin ja joskus se on vaan sellasta sisäistä liikutusta eikä mitään räkimistä. Sellasta räkimisitkua en ees muista. Yleensä se on sellasta hyvää itkua eniveis, jos nyt edes itken.

C) En ole ärsyyntynyt joka päivä. Enkä edes joka toinen päivä. Yleensä se iskee kassajonossa tai iltaisin itikoiden takia. Päivisin syy on torakoissa. Tänään en ole nähnyt yhtään, jippii!

D) Rakastan Brasiliaa ja oloa täällä. Harva se päivä kuljen tuolla ties missä ja hymyilen, koska en vaan käsitä, että saan täällä olla ja oon pohjattoman kiitollinen siitä. Elän unelmaani ja täysillä niitä asioita, mitä haluankin ja harmittaa olla täältä pois melkein pari kuukautta, vaikka ei harmitakaan tulla Suomeen. Kunpa voisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. En ikävöi Suomeen. Ikävä on vaan kaikkia pieniä ihmisiä ja joitain isompiakin, Prisman kassaihmisiä, puhdasta ruokaa, tiskikonetta, imuria ja viileää kesää. Okei, ja mansikoita, peiton alla nukkumista, Hesarin kuukausiliitettä, puhdasta hanavettä ja sateista metsää. 

Nyt kun pitäisi tiskata, se tiskikoneikävä on listalla aika korkealla. Shame on you, Henna, senkin valkoinen suomalainen yltäkylläisyyteen tottunut missionääri. 

Näitä mun white helper -pohdintoja voin muuten jakaa lisää kunhan saan ne loppuun asti mietittyä. Ovat olleet pinnalla viime aikoina mun pohdintojen top kympissä. 

PS. Oon jo pitkään miettinyt muuttoa slummiin, ihmisten keskelle, to do life. Helppohan se on täältä kerrostalon muurien ja porttien sisältä huudella, kun tiskivesi juoksee ja tuuletin pöhisee ja sähkötkin maksan ihan itse. 

PPS. Äiti, hengittele vaan syvään. En just nyt ole mihinkään muuttamassa. Suomeenkin tulen ihan parin viikon päästä käymään. Otan aurinkoa veneellä ja olen niin kaukana favelasta, että en siinä kulttuurishokissa pian muista koko Brasiliaa.

 

To do life?