Arki rullaa, on tolkuttoman kuuma, on kiirettä ja kaikkea hoidettavaa. Mutta sitten on iltoja, kun se minun Vitoria laittaa viestin, että hei Henna ostettiin pala maata ja aletaan rakentaa taloa ja selvittää, miten on laskenut että töistä saadut rahat riittää ja jaksaa projektin, koska sitten on oma talo ja avioliitto. Lähetti minulle kuvia tontista ja pyysi, etten näytä muille, että ihmiset eivät ajattele, että hän on jotenkin erityinen.
En voisi olla hänestä ylpeämpi.
Tuntuu ihan hullulta, että jossain Recifen kaupunkin laidalla rakentaa taloaan yksi tyttö johon lastenkodissa tutustuin ja jota hetken mentoroin ja joka nyt minulle kuvia tontistaa lähettää ja kiittää, että on saanut hyvät eväät elämään.
Ja toinen, jolle pidin tänään enkun tuntia, halasi tunnin lopuksi ja kiitti että jaksan häntä auttaa matkalla asianajajaksi joku päivä. Olin että mutta minähän vaan opetan sinulle viikonpäiviä ja vuodenaikoja ja sanomaan hyvää huomenta, mutta hän heti näkee pidemmälle ja oivaltaa, että unelmat alkaa just siitä, muovisen pöydän ääreltä helteeltä varjossa Mondayta toistellen.
Ja kolmas, minun Yasmine, sai töitä. Se oli yhteistyön tulos ja nyt hän koulun ohella tekee oppisopimuksella duunia yhdessä isoimmista ja parhaimmista firmoista täällä, eikä missään tehtaan puolella, vaan hallinnon ihmisiltä oppien ja englantiaan käyttäen ja on joka päivä niin innoissaan, että minua hymyilyttää. Nyt alkuun saa minimipalkasta puolikasta, 120 euroa kuussa, mutta on siitäkin niin haltioissaan kun ei ole koskaa rahaa tiennanut muutoin kuin kehoaan myymällä ennen, että avasi pankkitilin ja opettelee nyt - parikymppisenä - miten pankkikortti toimii. Ja niin hienosti halusi itse eväitä töihin omalla rahalla ostaa, vaikka ehdotin, että ne voi kyllä mennä turvakodin budjettiin. Sekin on jo tosi iso juttu tytölle, joka on aina elänyt niin, että joku muu on huolen kaikesta pitänyt.
Mutta sitten on Mariana, jossain tuolla kadulla, josta se minulle välillä viestiä laittaa ja kertoo, että ei nyt käytä huumeita, mutta että menee paikasta paikkaan etsien rauhaa. Valitsee ne kadut kun koti ei ole turvallinen eikä muuta paikkaa minne mennä. Me ei voida häntä ottaa, puuttuu psykiartrinen sairaanhoitaja ja riskeerattaisiin niin monen muun turvallisuus. Haluan uskoa, että Marianakin löytää vielä oikean suunnan, ajoissa, että joku päivä laittaa minulle Vitorian tavoin kuvia rakenteilla olevasta talostaan ja tekee töitä unelmaduunissaan, niin kuin Yasmine.
Ja ettei yksinään näistä koskaan joudu kehoaan enää myymään, eikä kotonaan pelkäämään tai huonoa kohtelua kestämään. Että olisi taloja, kielitaitoa, oppimisopimuksia, ammatteja ja toteutuvia unelmia yksi toisensa perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti