Claudinha

Eilen ajoin Recifen hullussa ruuhkassa meidän piskuista Kombia kaupungin toiselle puolen yhdessä muutaman muun tiimiläisen kanssa tapaamaan Claudinhaa, upeaa ikäistäni naista, johon ensin olen tutustunut kadulla. Claudinha työskenteli pitkään prostituutiossa, vuosia elätti perhettään miehensä pyynnöstä myymällä kehoaan vieraille yöstä toiseen. 

Kadulla hän oli aina tosi laitettu, rauhallinen ja jotenkin järkevän oloinen. Istui kadunkulmassa asiakkaita odottaen ja meitä aina tervehti iloisesti kun tultiin moikkaamaan. 

Muistan vuosi sitten yhdellä meidän illallisista - me järjestetään näille naisille hotellissa banqueteja, joissa on mahdollisuus jutella paremmin hyvän ruuan ja musiikin äärellä - miten istuttiin samassa pöydässä ja juteltiin ja jaoin joitain juttuja mitä tuli mieleen siinä hetkessä, Claudinha itki vuolaasti ja oli että en halua tätä elämää enää. 

Eilen siellä rintelllä olevassa slummissa hänen kotinsa pienessä olohuoneessa kun laulettiin ja rukoiltiin, oli tosi hyvä olla. Claudinha itki, miehensä jututti meitä ja kertoi, että he ovat avanneet ravintolan ja tekevät nyt töitä yhdessä. Jaloissa pyöri monta lasta, joista pienin, vuoden ikäinen poika, on meidän kaikkien suosikki. Claudinha oli nimittäin toisella kuulla raskaana kun yksi meidän tiimiläinen hänen puolesta rukoilessaan tuolla kadulla vielä tuli kaikesta tietämättä sanoneeksi että "en tiedä miksi, mutta musta tuntuu, että pitää sulle sanoa, että 'älä tee sitä'". Claudinha meni valkoiseksi ja alkoi sitten itkeä. Kertoi meille myöhemmin, että oli huomannut olevansa raskaana ja pelännyt että lapsi ei ole miehensä, vaan jonkun asiakkaan ja päättänyt tehdä abortin. Sen kohtaamisen jälkeen hän kuitenkin päätti pitää lapsen ja dna-testi paljasti (ja  nyt myös yhdennäköisyys!), että lapsi on miehensä ja hänen yhteinen. Nyt tämä vuoden ikäinen poika on koko perheen ilo ja silmäterä ja iso syy sille, miksi Claudinha lähti kaduilta ja elää nyt toisenlaista elämää.   

Isä ja poika

Eilen siellä musiikin pauhatessa ja perheen muutosta katsellessa piti minun pidättää kyyneliä. Nämä on ihmeitä joissa saan olla täysin ansiotta mukana. Siinä näin mielessäni, miten Jeesus istui sohvalla mun vieressä lukemassa sanomalehteä ja sanoi, että lukee tämän perheen ylle hyviä uutisia, asuu siinä talossa, on siellä kotonaan sohvalla lehti kädessä. Kerroin tämän ajatuksen ja sitten me itkettiin kaikki vähän lisää. 

Päätin, että ajan siellä samassa ruuhkassa kerran kuussa tapaamaan tätä perhettä pieneen siniseen taloon slummin rinteille, vaikka se kirjaimellisesti maksaa hikeä ja kyyneleitä, mutta on ihan kaiken sen arvoista.