Se lakko muuten loppui. Meni pari päivää ja kaikki oli
niin kuin ennenkin, enkä yhtään tiedä, saavutettiinko sillä mitään sen
mullistavampaa.
Recifen sairaaloissa alettiin taas tehdä leikkauksia.
Bensaa tuli asemille yksi toisensa jälkeen, keittiön kaasusta on edelleen
pulaa, mutta vähitellen sitäkin alkaa saada. Kaupoissa on hyllyt täynnä tavaraa
eikä kukaan osta lihaa siinä pelossa, että se on sitä lakon aikana autoissa
sulanutta ja uudelleen pakastettua ja myytyä tavaraa. Minulla on vieläkin sitä
ostamaani kanaa ja tuolla hoitokoirallakin ruokaa.
Joku poika kuoli haihyökkäykseen toissapäivänä sillä
samalla rannalla, missä se edellinen sai vakavia vammoja ihan äsken ja minä
sain sähkölaskun maksettua, eikä tämän talon sähköaitaa ole vieläkään
korjattu.
Arki on palannut siis ihan normaaliksi melkein kuin
noin vaan.
Mun brasilia-väsymys jäi Rioon, jossa kävin viisi
päivää vähän hengittämässä, jos nyt slummivierailujen suunnittelua voi
sellaiseksi laskea. Ensi kerralla mennään sellaisiin slummeihin, joihin ei voi
noin vaan mennä ilman poliisin taustatukea. Oon ehkä vähän
lähetystyöntekijäistynyt, mutta musta se on vaan tosi siistiä ja
innostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti