Rosvosektori

Muistatteko sen jännittävän arkipelin, josta kerroin vähän aikaa sitten? Sen, minkä tärkein sääntö on olla loukkaamatta ketään ikinä?

No, minä jouduin rosvosektoriin.

Opin taas uutta kulttuurien välisestä viestinnästä ja kohtaamisesta ja siitä, miten on ikävä suomalaista suoruutta.

Homma meni kutakuinkin näin: minä en tiennyt, että olin pelannut vähän huolimattomasti ja ajautunut rosvosektoritaajuudelle. Siellä kuitenkin olin tietämättä yhtään että miksi. Kaikki kävi ilmi, kun minun yksi parhaimmista brasilialaisista ystävistäni ei puhunut sanaakaan kahteen viikkoon eikä katsonut päinkään, vaikka tervehdin iloisesti. Kokemattomampikin pelaaja hoksaa siinä vaiheessa vetää jarrusta ja palata sääntökirjan pariin. 

Minä mutustelin asiaa pari päivää, mietin, että en hitto pyydä anteeksi mitään keltään etenkään kun en tiennyt mitä olin tehnyt. Että onpa paska peli, ja epäreilu, ei tällanen maahanmuuttaja voi osata millään. 

Ei auttanut. Rosvosektori oli aika paha. Ja hiton ärsyttävä. 

Lopulta pyysin puheenvuoroa. Portugaliksi kaikki, sekin vielä. Kysyin tältä ystävältäni, että nyt en osaa lukea sun mielentiloja, sydäntä tai mitään, että mitä tein, selvitetään tämä. Hän tylyyn tyyliin kertoi, että oltiin oltu matkalla elokuviin porukassa ja minä - tollo, ajattelematon ja niin epäkohtelias, tietysti - olin puhunut autossa englantia koko viiden minuutin matkan ajan, enkä ollut huomioinut, että hän ainoana mukana olleena brassina ei osaa sanaakaan enkkua. 

Huoh. 

Jos jotain olen täällä oppinut, niin sen, että haluan vaalia ihmissuhteita enemmän kuin tarvettani olla oikeassa. Se vaatii aika monesti ylpeyden nieleskelyä ja syvään hengittämistä, useita kertoja. Niin tälläkin kertaa. 

Pyysin anteeksi, koska se oli oikea peliliike (lue: oikein), vaikken kokenut tehneeni mitään sellaista, että ansaitsin kahden viikon mulkoilun ja kylmyyden. Selitin, että en osaa pelata brasilialaista arkipeliä vielä enkä oikeasti tarkoittanut loukata, mutta kun kaikki muut siinä autossa puhui englantia, niin sitten minäkin. Ystäväni vähän nikotellen antoi anteeksi ja kiitti, että tulin kysymään, mikä vialla. Syvähengitys piti minut hiljaisena, enkä avautunut siitä, että saat saakeli jatkossa kyllä luvan tulla itse selvittämään näin naurettavat asiat ja opetella elämään monikulttuurisessa ministryssä, ja että arvaapa montako kertaa minä olen ollut samassa tilanteessa...

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja oppia ikä kaikki. Ja ikävä Suomeen. Kesällä aio puhua englantia enkä portugalia kenenkään kanssa, ettäs tiedätte. Aion puhua suomea ja suoraan, lupaan.