Tätä kun kirjoitan niin tilanteet ovat eskaloituneet ja tätä koronakreisiyttä eletty nyt jo toista kuukautta, tässä välissä olen lähetellyt uutikirjettä ja elämöinyt Instagramissa ja vähän Facebookissakin, mutta tänne en ole mitään päivittänyt siitä, että tadaa, nyt olen Suomessa ja hetken olenkin.
Olin siis onnellisesti maaliskuussa palannut Brasiliaan eikä minulla ollut aikomusta tulla sieltä koronan alta pois, vaan ajattelin että epidemia pyyhkäisee yli ja tulen sitten kesällä Suomeen niin kuin olin ajatellutkin. No, tilanne toki eteni vauhdilla eri puolilla meidän kaikkien yllätykseksi ja siinä vaiheessa kun Eurooppa alkoi laittaa rajoja kiinni, oli kiire päättää, mitä teen.
Päätin tulla Suomeen. Brasilia meni vauhdilla sekin karanteeniin ja kadut alkoivat autioitua - rikosten määrät kohosi pilviin sillä samalla viikolla minkä minä odottelin Portugalissa pari päivää lentoa Suomeen peruuntuneen tilalle. Brasiliassa on tilanne huonontunut jatkuvasti ja henkirikoksia tehdään enemmän kuin tavallisesti, monesta syystä, mutta myös siksi, että ainakin Recifessä päätettiin, että tuhkausta ja hautaamista varten ei tarvitse nyt epidemian aikana näyttää kuolintodistusta. Käytännössä siis henkirikoksen uhrin voi haudata ilman että rikos selviää, voi sepittää tarinan koronasta tai ties mistä ja sitä ei koskaan selvitetä.
Recifessä on sekä yksityksen että julkisten sairaaloiden tehopaikat nyt täynnä, ihmisiä kulkee kadulla kuin ei mitään, katson kauhulla uutiskuvia ja videoita täysistä kaduista, pankkijonoista ja luen Brasilian presidentin arvioita tilanteesta päätäni pudistellen.
Suomi on yksi onnela, enkä tiedä ymmärrämmekö me sitä oikeasti koskaan. On kyse sitten kriisinhoidosta, viestinnästä, kansalaisten turvallisuuden takaamisesta tai jopa taloudellisesta hyvinvoinnista, meillä menee niin hyvin että sokaistumme sille ja pandemian keskelläkään ei siihen välttämättä herätä.
Olen täällä onnelassa niin kauan, että Brasiliaan on turvallista palata, on pakko odottaa että korona väistyy, mutta myös katsottava, mitä tapahtuu kaduilla ja milloin niillä on turvallista myös päiväaikaan liikkua - en pelkää tai ole huolissani, mutta järkevä pitää olla ja nyt kun meidän työ on Brasiliassa seisahduksissa, on hyvä täällä hengitellä ja odottaa sopivaa hetkeä palata.
Sillä välin videopuhelinlangat laulaa ja istun milloin opettamassa, mentoroimassa ja kokoustamassa ruudun ääressä. Onni on internet ja teknologia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti