Liliane

Istun hiljaisessa huoneessa ja 19-vuotias Liliane nojaa mun jalkoja vasten. Se keinuu siinä hiljaa, yrittää puhua mutta saa vaan soperrettua joitain sanoja, joista minun on vaikea saada selvää. Liliane oli meidän lastenkodissa pitkään, sitten karkasi sieltä ja siirrettiin lopulta toiseen paikkaan. Hänellä on aika isoja mielenterveysongelmia ja nyt kun hän on täyttänyt 18 jo, ei ole oikein tahoa jonne hän menisi tai joka hänet ottaisi. 

Lokakuussa hän ilmestyi meidän baselle asuttuaan kadulla joitain viikkoja. Hän oli ollut pitkällä raskaana ennen kuin menetti vauvan vain päiviä ennen kuin tuli meidän portille koputtamaan. Otimme hänet tietysti vastaan ja Lili oli mukana meidän arjessa monta viikkoa. Me vaihdeltiin vuoroja, kuka piti hänelle seuraa ja valvoi öitä. Lilillä on tapana hermostua, jos ei saa huomiota ja alkaa viiltää ranteita auki tai uhkailla, lukkiutua vessaan terävän esineen kanssa tai muuta itsetuhoista. 

Ennen joulua juhlittiin, kun saimme hänelle järjestettyä paikan huippuluokan laitoksessa. Sen piti olla upea paikka, jossa työskentelee 150 ammattilaista vuoroissa ja on uima-altaasta lähtien kaikki mahdollinen kuntoutukseen.  

Pari päivää sitten laitos ilmoitti, että haluisi 10 000 euroa hoidosta, jonka alun perin lupasi toteuttaa ilmaiseksi ja auttaa osana heidän hyväntekeväisyysprojektia.  

Nyt Lili tuli meille takasin. Kuukauden aikana hänet oli pumpattu niin täyteen lääkkeitä siellä kalliissa hoitopaikassa, että hän ei pysty edes vessassa käymään itsekseen. Hän tuijotti tänäänkin vessapaperirullaa käsissään tyhjin silmin, eikä saanut revittyä siitä palasta. 

Syömään hän ei myöskään kykene itse. Syötin hänelle lounasta kuin pikkulapselle ja sotku oli sen mukainen. Itketti niitä lusikallisia auttaa sen suuhun, tunnen tytön hyvin ja hänen iloisen itsensä - tämä Lili on joku toinen, huumattu sekava tyttö, joka ei käsien tärinältään saa mehulasia huulilleen. 

Lääkitystä voidaan nyt hiljalleen vähentää, mutta meillä ei millään ole resursseja hoitaa häntä vuorokauden ympäri millään. Kellään meidän tiimissä ei ole sitä asiantuntijuutta, jota hän tarvitsisi voidakseen hyvin. Mutta ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Sanoin jo eilen, että me voidaan laastaroida tätä vähän aikaa, mutta pidemmän päälle me tarvitaan oikeasti joku hoitopaikka. Sitä ihmettä odotellessa voi mennä vuosi tai toinenkin.

Olen ollut täällä nyt kolme kokonaista päivää ja taas vaan vauhdista Brasilia muistuttaa, että se on aika kaukana Suomesta niin monessa mielessä.