On vasta torstai, mutta tähän viikkoon on jo ehtinyt mahtua vaikka mitä, niin kuin täällä aina.
Näin Instagramissa sellaisen meemin, joka oli suunnilleen "what a year this week has been" ja olin että aamen, aamen.
Maanantaina mun kämppis lähti maksamaan vuokraa ja lainasi siihen mun pyörää. Täällä vuokra maksetaan käteisellä ja se meidän taloyhtiön toimisto on pienen matkan päässä. Kämppikseni mainitsi, että hän käy tulomatkalla rannalla istumassa ja ihailemassa auringonlaskua. Mulla kävi mielessä kieltää pyörän vieminen rantaan, oli jotenkin sellainen fiilis, että itse en sitä sinne veisi, vaan jättäisin vähän kauemmaksi vaikka kaupan pihaan turvaan.
Tunnin päästä kämppikseni tuli shokissa kotiin. Hän oli istunut rannalla kun kaksi miestä oli tullut - onneksi ilman asetta, mutta kuitenkin - pyytämään häneltä kännykän sekä pyörän avaimen. Noissa tilanteissa on aina omat haasteensa. Se on selkeä ryöstö, yleensä niihin liittyy puukko tai ase ja vastarinnan aiheuttaminen tai muu hässäkkä voi olla oikeasti hengenvaarallinen.
Mutta valoisan aikaan rannalla, jossa on muita ihmisiä, eikä ryöstäjällä selkeää asetta, tilanne ainakin näin jälkeenpäin vaikuttaa sellaiselta, että siinä olisi voinut heittää hiekkaa silmille, huutaa - niin kuin tämä suomalainen nainen kuvittelee että olisi huutanut - "heikot miehet täällä ryöstää naisia kun ei ole pokkaa ryöstää miestä tai mennä töihin niin kuin kunnon ihmiset!", ja saada aikaan sen, että tyypit joko säikähtävät tai ainakin joku voisi tulla apuun.
Kämppikseni brasilialaisena naisena ei ottanut mitään riskiä vaan rauhallisesti antoi puhelimensa ja pyöräni avaimen ja katsoi hiljaa kun miehet avasivat lukon ja ajoivat pois. Hän kertoi, että ympärillä olleet ihmiset eivät varmasti edes huomanneet, että tilanteessa oli mitään outoa tai että hänet ryöstettiin.
Minua on tietysti harmittanut. Se, että sen en ollut minä siellä rannalla; olisin jotain kaaosta saanut aikaan ihan varmasti. Mutta myös se, että kämppikseni joutui tuohon tilanteeseen ja se on tullut uniin ja ollut kaikkien huulilla. Sekin, että nyt minulla ei ole pyörää ja etten kieltänyt sen viemistä rannalle, vaikka en pitänyt ajatuksesta ja ennakoin että näin kävisi.
Yritän saada jostain uuden edullisen pyörän, koska tarvitsen sitä päivittäin ja se tekee paikasta toiseen liikkumisen edes jollain tavalla siedettäväksi tässä kuumuudessa, puhumattakaan siitä miten paljon aikaa säästyy ja liikkuminen sillä on kadulla turvallisempaa kuin käveleminen laukkuineen päivineen.
Nämä on näitä ja pyörän nyt voi menettää Suomessakin. Mutta harmittaa silti ja ärsyttää, että täällä omaisuudestaan joutuu eroon siksi, että joku uhkaa henkeä ja syy sille on yleensä se, että sillä toisella ei ole millä elää ja se ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin.
Voi Brasilia, mitä me sulle keksitään, että tämän ei tarvitsisi olla näin?
