Katukirkossa

Eilen olin pitkästä aikaa katukirkossa. Oli taas sellanen ilta, että mietin miten saisin katukirkon mahtumaan mun kalenteriin joka viikko. 

Me vaihdettiin puistoa siitä missä yleensä ollaan ja nyt levitettiin matto keskelle hektisintä keskustaa, sen pimeää iltaa ja kymmeniä ihmisiä, jotka tulevat sinne puistoon odottamaan ruokaa, jota monet tahot jakavat säännöllisesti. 

Me ei jaeta ruokaa koskaan, mutta ollaan läsnä mitä milloinkin puuhaten. Me tarjotaan aikaa, turvaa ja iloisia hetkiä.

Lapsia oli kymmeniä. Minun syliin yksi äiti toi vauvan huolehdittavaksi siksi aikaa kun hän söi, en tuntenut äitiä enkä lasta. Pienet tytöt lakkasivat kilvan mun kynsiä, pojat esittelivät piirrustuksiaan, pieni Davi laittoi kyniä mun käteen ja arvaili värejä isosti hymyillen. 11-vuotias Renata, joka on raskaana, tuli lakkauttamaan omat kyntensä ja sai rukousta samalla. Lucas nukahti siihen meidän punaiselle matolle ja toinen pienempi poika hänen viereensä, oli ehkä tasaisimmat ja turvallisimmat unet pitkään aikaan. Ympärillä isommat pelasi jalkapalloa meidän tiimin kanssa, pienemmät kävivät pissillä puun juuressa mun tiimikaverin avustaessa pitämällä torakat poissa.

Yksi meidän jalkapalloilijoista oli ollut mukana ryöstössä hetkeä aikaisemmin. Poliisit tuli isosti paikalle ja ottivat aseet esille tehden ruumiintarkastuksen. Hetken puisto oli hiljainen kun joku  huusi että poliisit on tulossa ja lapset painautui lähemmäs ja osa juoksi etsimään vanhempiaan. Tilanne oli nopeasti ohi ja pelit jatkui. 

Pieni Isabella antoi minulle osan kekseistään, jotka oli saanut hetkeä aiemmin ja hörppi vettä mun pullosta. Me juteltiin timanteista, niin kuin aina juttelen ja piirrettiin niitä paperille. Ruokaa jakavat valkopaitaiset tädit tuli kysymään mistä me ollaan ja mitä ihmettä me oikein tehdään, kohta ne istui meidän kanssa siinä matolla manikyyrissä ja niiden hiusten suojana olleet myssyt oli lasten päässä ja yksi kiikutti meille lisää vettä. 

Välillä lapset tappelee ja yksi ihan pienimmistä kutsuu minua rumaksi tädiksi, tiedä keneltä on oppinut ja tuijottaa nappisilmillään ja yrittää lyödä. Torakat juoksee meidän matolle ja joku varastaa kynsilakanpoistoainetta laukusta. 

Mutta kotiinlähtiessä on aina hyvä fiilis. Väsyttää, koska ilta on ollut pitkä ja intensiivinen, mutta aina sen arvoinen. Aina.