maanantai 26. elokuuta 2019

Takaisin kotona

Huhuu, tropiikki täällä tervehtii! Mutta tervehtii lopputalven ihanuudesta, jossa on niin viileää, että voi pitää farkkuja keskellä kirkasta päivää ja hikoilla vaan vähän. Kahden suihkukerran päiviä nämä kahdenviiden asteet. Nautin vielä kun voin!

Saavuin Brasiliaan sujuvan kotimatkan jälkeen torstai-iltana. Kotona minua odotti brasilialainen seurue - lentokentällä muuten onneksi suomalaiset ystävät, jotka ovat täällä käymässä, ei kulttuurishokkia eikä "tervetuloa kotiin!" -kylttejä tai ryhmävalokuvia - jotka kämppikseni oli kutsunut meille minun infernaalisen 24 tunnin matkapäivän päätteeksi illallistamaan. Ne hihkui keittiössä, että tehtiin sulle papuja ja riisiä, vaikka olin just lentokoneessa hetkeä aikaisemmin miettinyt miten tympeää on palata brasilialaisiin ruokiin kahden kuukauden ruokataivaan jälkeen. 

No, siinä matkaväsymyksessäni sain syötyä pavut ja riisit ja hymyillen vielä.

Ekana päivänä pienessä jetlag-huurussa ensitöikseni aamuviideltä järjestelin kaapit kohdilleen ja purin laukut ja päädyin vielä slummiinkin, jossa pienet juoksi syliin onnellisena. Kuva todisteena.


Meidän tiimiläiset tietysti kiljui ja huusi kun päädyin baselle, ne kehui että näytän levänneeltä ja niin eurooppalaiselta taas. En tiedä johtuiko se siitä, että oikeasti olen levännyt kaksi kuukautta vai siitä että epätoivoissani aloitin kaikenmaailman anti-ageing seerumit Suomessa ollessani kun tajusin, että ikä alkaa näkyä naamasta ja ehkä tropiikki myös. 

Nyt teen parasiittihäätökuuria jonka unohdin Suomessa ollessani, joskin koleran ennaltaehkäisin viikkoa ennen lähtöä. Toivon, että näillä dropeilla vältän sen aina niin ihanan paluutaudin, josta kestää kolme viikkoa toipua. Tänä vuonna en aio sellaista ottaa. 

Kaikenkaikkiaan paluu on ollut yllättävän smooth ja helppo. Taidan ottaa tavaksi nämä pitkät breikit, kun selvästi se tekee ulkosuomalaiselle hyvää. 

Nyt lähden tuonne asfaltoiduille teille (edelleen tätä on vaikea uskoa!) katsomaan miltä tropiikin maanantai näyttää.

torstai 15. elokuuta 2019

Tropiikki odottaa taas

Viikon päästä palaan Brasiliaan. Kaksi kuukautta poissa arjesta on pitkä aika, mutta sopiva siihen, että ehtii saada perspektiiviä ja muistaa taas, miksi ja mitä - siellä kaukana ja täällä toisessa kodissa. 

Sain kämppikseltä viestiä, että ovat asfaltoineet meidän kotikadun. Olin että mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu? Että onko kaikki hiekkatiet mennyttä ja tuleeko enää ikkunasta ohutta hiekkapölyä ollenkaan sisään ja miten minä sateella osaan kävellä, kun ei tarvitse arvailla, miten syvät vesilammikot on?

Siis paperillahan meidän kadut on olleet asfaltoituja jo pitkään. Ainoa vaan, että se joku jonka piti kaupungilta se homma kotiin hoitaa, piti rahat itsellään ja kirjasi virallisiin dokumentteihin, että päällystetty on koko Candeias, vaikka todellisuudessa samaa hiekkaa siellä on ollut koko ajan eikä tietyökoneita mailla eikä halmeilla. 

Turvakotiin on tullut uusi tyttö meidän lastenkodista aikuistumaan. Siinä oli ollut jotain hässäkkää siinäkin, kun lastensuojelun väki oli lomilla - siis tyylikkäästi kaikki kerralla ja oli vähän pitkittynyt se käsittely. 

Muutenkin tuntuu, että kaikenlaista on siellä lämpimämmässä kodissa tapahtunut ja niin montaa asiaa taas muuttunut, että huh. Se arki on sellaista hektistä ja vaikka Brasilia hidas itsessään, asiat kyllä ehtii muuttua ja tilanteet ja tulla vaikka mitä ylläreitä. Mutta olen tottunut siihen - ja siihenkin, että aina ensi alkuun pitää hetki hengitellä ennen kuin aloittaa yhtään mitään työtä tekemään, että muistaa, mihin jäi. 

Tänä vuonna toivon, että en saa mitään helvetillistä vatsapöpöä palatessani. Kävin uusimassa kolerarokotteen ja toivon, että vähintään se auttaa. Parasiitit pitää häätää myös ensitöikseen. Siis minusta, kodin siivouksesta on brassikämppiset mitä luultavimmin pitäneet huolen. Siinä ei klooria eikä happoja säästellä, joten olen aika luottavainen. Toinen kämppis on nyt lomalla ja ilmoitti, etten saa antaa kenenkään nukkua sen huonessa hänen poissaollessaan, "ettei tule kenekään pöpöjä ja matoja". 

Että torakat ja skorpionit, tropiikin aurinko, asfalttitiet (!) ja slummit - get ready, täältä tullaan taas suomalaisella suoruudella ja sarkasmilla keskuuteenne. Tuon suklaata, jos se ei ketään muuta auta, niin minua ainakin.