keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Minä uskon sinuun

Maanantaina istuin meidän basella katsomassa vähän syrjästä, kun satapäinen brassijoukko lauloi täysillä paikallista ylistysbiisiä. Tähdet oli korkealla ja maa allani päivän helteestä kuuma, tuuli kevyesti ja hymyilytti brasilialaisten into ja kovaäänisyys, nämä on niin tunteella eläviä kaikessa ja kaikella. 

Minun viereen ilon kyyneleitä pyyhkimään istui 12-vuotias Jessica. Hän on meidän lastenkodista se, jolla oli ensimmäiset synttärijuhlat ikinä tänä vuonna. Jessica nojasi minuun ja minä häneen ja hän halusi kertoa miten hän on onnistunut hiljalleen ymmärtämään kirjoitettua tekstiä. Jessica aloitti koulun vasta viime vuonna ja on nyt hitaasti opetellut lukemaan. Yksi meidän työntekijöistä auttaa häntä siinä viikottain ja valmistaa ajatuksella hetkiä, jotka on Jessicalle onnistumisen iloa ja rohkaisua matkalla lukutaitoa kohti. 

Jessica jatkoi, että hänen on opittava lukemaan nopeasti. Hän kertoi, ettei voi enää hukata yhtään vuotta, koska hänen haaveensa on tulla asianajajaksi tähän maahan ja puolustaa naisten oikeuksia. 

Sanoin, että tykkään siitä unelmasta ja uskon, että se on ihan mahdollinen toteuttaa ja että hän jos kuka olisi niitä naisten oikeuksia juuri oikea ihminen puolustamaan. En nyt tähän kerro hänen taustaansa, mutta jos nuori tyttö elää kadulla vanhempiensa kanssa 11-vuotiaaksi, voit kuvitella, mitä kaikkea siihen kuuluu ruoan etsimisestä ja yöpaikan löytämisestä lähtien. 

Se realisti minussa epäilee sitä unelmaa, mutta täällä olen oppinut, että ihan kaikki on oikeasti mahdollista, niin hyvässä kuin pahassakin. Upeimmat tarinat ja ne rumimmat näkee täällä ihan eturivin paikalta, niiltä ei vain voi sulkea silmiä. Ihan oikeita kauniita ihmeitä näen viikottain ja aina olen ihan yhtä mykkä niiden äärellä. Niinpä uskon Jessicaan ja unelmaansa tulevaisuuden urasta huolimatta siitä, että kouluvuosia on takana vasta yksi ja turvallista elämää saman verran. En malta odottaa niitä hetkiä, kun hän ottaa konkreettisia askelia unelmaansa kohti. Minä aion olla ensimmäisenä hurraamassa ja matkan varrellakin kannustaa kaikessa missä pystyn.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti